
![]() Perjantai 3.9.2010 - Soile, Soili, Soila
|
REKISTERÖIDY |

Syyskuun Meidän Perhe on ilmestynyt! Lehden vanhempaintestin voit tehdä myös verkossa. Hauskoja lukuhetkiä!


Viisi keinoa selvitä finnimurheista
Älä vähättele lapsen finnimurheita - nappaa viisi vinkkiä näppylöiden nujertamiseen!
Murrosiän ensi merkit näkyvät iholla: persikkainen hipiä muuttuu ja karvoja pukkaa, kainaloihin ja muuallekin. Kaiken kruunaavat uudet, ei niin mairittelevat tuoksahdukset. Hiki- ja talirauhaset heräävät eloon!
Ensimmäinen ohje: Ole tahdikas. Pane lapsen pöydälle deodorantti (mieluiten alkoholiton, alumiiniton ja säilöntäaineeton, jollaisia on esimerkiksi apteekkimerkki Avènella), mutta vaikene hienhajusta.
Toinen ohje: Älä vähättele nuorta. Ei kannata ilmoittaa 12-vuotiaalle, ettet näe hänen ihossaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Iho-ongelmat ovat juuri sellaisia millaisiksi nuori ne itse kokee. Vähättelemällä ne vain kasvavat. Kun ne otetaan vakavasti, nuori saa mahdollisuuden hoitaa ne pienemmiksi. Hyvät ihotautilääkärit tietävät, miten tärkeää on hienovaraisuus - kaikenikäisten kohdalla.
Kolmas ohje: Vastuuta lapsi pitämään itse huolta ihostaan. On todettu, että iho pysyy paremmassa kunnossa silloin, kun lapsi itse jo varhain kiinnostuu ihonhoidosta ja oppii tarkkailemaan ihossa tapahtuvia muutoksia. Puhdas, hoidettu ja kosteutettu iho myös näyttää paremmalta, ja varhaisteinille juuri se on tärkeää.
Neljäs ohje: Osoita käytännössä, että välität. Poikkea lapsen kanssa apteekkiin tai palvelevalle kosmetiikkaosastolle ja osta asiantuntijalta oikeat hoitoaineet nuorelle iholle. Esimerkiksi Ahavan sinkkipitoinen Matifying Toner -kasvovesi (n. 20 e / 250 ml) estää finnejä aiheuttavien bakteerien kasvua: sipaisu kasvovettä aamuin illoin riittää ja alkoholittomana se ei kuivata ihoa. Hyviä ja halpoja peiteaineita löytää lähikaupasta Garnierin Pure Active -sarjasta, jonka ihohuokosia avaava puhdistusgeeli (7,90 e / 200 ml) on oikeasti hyvä.
Viides ohje: Raivaa kylppärin kaappeihin tilaa nuoren omille purnukoille!
Teksti: Lotta Ehrnrooth, Meidän Perhe
Lähde: Hannuksela, Karvonen, Reunala, Suhonen (toim.): Ihotaudit. Kustannus Oy Duodecim.
Lue myös: Nuori ei tykkää itsestään? ja Lapsi ja hygienia.
Uutta perhe.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Tampereen ja Pirkanmaan kirpputorit?
- > Lastenhoitaja Jyväskylässä!
- > Oletteko kuulleet tästä? Avioero, lapset asiaa
- > Edullisia ja/tai itsetehtäviä sisustusideoita? Nyt kaikki ideat pinoon :)
- > vauvamuskari Jyväskylässä
- > varashälytin vaatteessa!
- > Muutto Hesan suuntaan, lapsiperhe

Helsinki
7 m/s







