Keskustelut

« Takaisin keskustelujen etusivulle

---

Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä

» Aikuisten oikeasti

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

Vierailija - 8.2.2010 9:03  (1/5)

Lasten harrastukset

Olin ajatellut viedä neljävuotiaamme voimisteluryhmän harjoituksiin. Alku alkoikin hyvin, mutta sitten tuli vähän takapakkia ja hän halusi että olen mukana salissa. Sovimme että olen salissa ja hän jumppaa muiden mukana ( ei juokse edestakasin luonani), ja näin olisikin mennyt hyvin..Mutta opettajien säännöt olivat tiukat ja heidän mielestä vanhemmat eivät saaneet olla jumppasalissa ja häiritä(?),kurkkia ovenraosta. Yritin olla lapselle tiukka mutta rohkaiseva, yritettiin ottaa kaverikin mukaan (oli vielä ujompi, joten oli vain haittaa) mutta meni sitten siihen että kotona alettiin itkeä joten jätimme jumpan keske. Harmittaa hirveesti, olisimme tarvinneet pehmeämmän aloituksen...
Mietin sitä että ollaanko yleisesti näin tiukkoja harrastusryhmissä että alle kouluikäisten pitää pärjätä ilman vanhempien tukea vai onko voimistelussa vaan tiukemmat säännöt?
Meillä on aikaa vielä kasvaa ja rohkaistua ja katsella mikä olisi kiva harrastus. Mutta harmitta kun eivät antaneet meille mahdollisuutta olla mukana:(

Vastaukset

Vierailija - 8.2.2010 10:56  (2/5)

näin meillä

Me ollaan törmätty samaan ilmiöön.

Ymmärrän että vanhempien läsnäolo voi tietyllä tavalla "häiritä" ryhmää, mutta toisaalta en koskaan jättäisi lasta ryhmään jonka toimintaa en itse ole ollut näkemässä.

Me kokeiltiin liikuntaharrastusta 4-vuotiaan pojan kanssa ja lopputulos oli ettei halunnut mennä jos ei olla mukana ja kun oltiin mukana tuppasi vaan istuskelemaan vieressä.

Nyt 5-vuotiaana ottaa jo reippaasti osaa tenavapainiin, mutta haluaa silti että jompikumpi vanhemmista on katsomassa. Siellä on muitakin vanhempia eikä läsnäoloa ole mitenkään kielletty tai edes annettu ymmärtää etteikö se olisi suotavaa. Pakko ei ole olla, mutta saa olla. Ja hyvä näin. Ehkäpä vuoden päästä uskaltaa jo olla "yksinkin" ja jos ei niin joskus varmaan kumminkin :D

Hirveästi vaikuttaa se minkälainen ohjaaja toiminnalla on ja miten onnistuu lapset ottamaan ryhmään.

Joskus itsekkin olen ihmetellyt miten toisten lapset vaan menee mukaan eikä kaipaa ketään, mutta todennut sitten että meillä on herkempi tapaus joka kaipaa taustatukea enemmän.

Nuorempi lapsi (kohta 4v) on yleensä ollut rohkeampi ja reippaampi kuin esikoinen, muttei hänkään jumpassa halunnut olla yksin ja lopulta istui penkillä vieressä hänkin. Eli sama juttu kuitenkin.

Kaipa ne kerkiää harrastaa ilman vanhempia myöhemminkin...

Vierailija - 8.2.2010 13:07  (3/5)

Ikävä juttu..

Henkilö, jolla ei ole pedagogista tai kasvatusalan koulutusta, ei välttämättä osaa huomioida eri tempperamenttityyppejä ohjaamisessaan. Harrastusryhmiähän yleensä ohjaa joku opiskelija, joka on itse harrastanut pitkään kyseistä lajia. Tällainen ohjaaja saattaa asiaa sen kummemmin ajattelematta toistaa samaa käytäntöä mikä on ollut voimassa hänen ollessaan lapsi.. Juuri tuo, että vanhemmat eivät saa tulla mukaan edes aluksi, saattaa olla ajattelematon jäänne menneisyydestä.

Toki vanhemmista voi olla haittaakin katsomossa. Lapsi saattaa olla paljon rohkeampi ja aktiivisempi, kun paikalla ei ole vanhempia ja saada siitä rohkaisevan kokemuksen. Mutta ehkä tähän harrastusjuttuunkin voisi soveltaa samaa ajattelua, mikä valtaa alaa nykyajan päiväkodeissa: ensin tutustutaan paikkaan ja toimintaan turvallisesti aikuisen seurassa ja sitten, kun rutiinit ovat tuttuja, lapsi jää toimintaan yksin.

Itselläni on hyvin hitaastilämpiävä ja ujo 5-vuotias. En olisi vielä vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että lapsi (tyttö) suostuisi jäämään mihinkään harrastukseen yksin. Mutta viime kesänä lapsi kärtti jotakin harrastusta itselleen, kun isosiskollakin on. Laitoimme hänet paikallisen urheiluseuran leikilliseen liikuntaryhmään ja kas: lapsi juoksee harrastukseensa intoa puhkuen, tulee sieltä pois innoissaan ja säteilevänä. Hän on käynyt harrastuksessaan elokuusta alkaen ja edelleen harrastuspäivä on hänen viikon paras päivänsä ja hän välillä laskee öitä seuraavaan harrastuskertaan. Ryhmää ohjaa nuori opiskelijatyttö.

Ehkä kannattaa odottaa, että lapsi on sopivalla kehitysasteella harrastuksen aloittamiseen. Vuodessakin voi tapahtua ihmeitä.

Vierailija - 9.2.2010 8:28  (4/5)

Itse ryhmiä ohjanneena

Itse olen ohjannut lasten harrasteryhmiä jo pitkään. Minullakin on ollut se linja, että vanhemmat eivät mielellään ole salissa mukana. Syitä on monia. Olen sanonut, että ensimmäisillä kerroilla ihan ok olla paikalla, mutta sen jälkeen saisimme harrastusrauhan. Aikuiset nimittäin saattavat esim. kommentoida tuntia katsomosta, puhua keskenään tai KÄNNYKKÄÄN häriten tuntia yms. Myös lapsi saa harrastusrauhan, kun ei tarvitse esittää vanhemmille ja huudella vanhempaa katsomaan mitä tekee vähän väliä, eikä myöskään juoksennella ryhmän ja vanhemman välillä. Olen myös tehnyt niin, että oikein aran lapsen vanhemmat ovat voineet tulla ryhmään mukaan jumppaamaan lapsen kanssa ja pikku hiljaa "katoavat" viereltä, kun lapsi saa luottamusta. Keskeyttäneiden määrä on ollut todella pieni, joten ainakaan minun ryhmissäni ei tuo ole ollut ongelmana.

Mietin, että olisiko teidän tyttärelle vielä parempi jonkinlainen vanhempi-lapsiryhmä, jossa saisitte yhdessä jumpata ja sen jälkeen, kun rohkeutta on tarpeeksi, niin voisi siirtyä ihan itsenäisesti jumppaamaan. Ei minun mielestäni arkaa lasta kannata yksin pakottaa jumppaamaan vaan valita ryhmä lapsen mukaan.

Vierailija - 10.2.2010 22:17  (5/5)

"oma"harrastus vasta kun lapsi siihen kykenee!

Lapset ovat lapsia ja vanhemmissaan kiinni, kuten olla tuleekin siihen saakka kun he ovat ITSE valmiita hölläämään "napanuoraa".

Joku lapsi on jo muutaman vuoden ikäisenä ehdottomasti sitä mieltä, että haluaa jonkin oman jutun, toinen taas saattaa olla jo koululainen kun toivoo omaa harrastusta. Saattaapa joku viihtyä koko lapsuusikänsä ihan vaan perheensä parissa.

» Aikuisten oikeasti