|
Olin itse peruskoulun ja lukion ajan enemmän ja vähemmän koulukiusattu. Jotkut ovat sille herkempiä kuin toiset. Ei sen vakavempaa kuin joskus reppu tyhjennettiin käytävälle, nimittelyä, tönimistä, julkista nöyryyttämistä (joka erityisesti häiritsi ja vielä nykyäänkin olen aivan yliherkkä asialle, ajattelen sitä liikaa) jne. En kuitenkaan sanonut kenellekään mitään asiasta. Muutenkin olin niihin aikoihin hyvin hiljainen tapaus, ja siitä kiusaajat todennäköisesti huomasivat ketä kannattaa alkaa härkkimään.
No, lukion jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle, tarkoituksenani jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa. Lähes samantien hakeuduin porukkaan jossa alkoi kannabiksen käyttö ja ei mennyt kuin pari kuukautta niin oli kaikki aineet kokeiltu, kovimpaan saakka. Ammattikorkeakoulu jäi kesken, koska oli aivan liikaa poissaoloja. En käynyt siellä loppujenlopuksi enää ollenkaan. Senjälkeen kävin armeijan, jossa ihme kyllä onnistuin. Senjälkeen taas eri paikkakunnalle ammattikorkeaan. Siellä sama juttu, koulu keskeytyi samasta syystä. Sen jälkeen vielä kolmas koulu lukion jälkeen keskeytyi samasta syystä. Nyt on menossa neljäs.
Kymmenen vuotta on takana siitä kun kiusaaminen loppui ja kymmenen vuotta siitä kun aloitin huumeiden käytön. Ainakin käytön jatkumisen pystyy selittämään sillä että koki olevansa muiden ”tavallisten” ihmisten yläpuolella. Ja aloittamisen sillä, että haki jostain hyväksyntää ja piristystä elämään, koska oli niihin aikoihin myös jonkunlainen masennus. Nyt tässä ei ole vuosiin ollut mitään muutakun halu lopettaa, 5 kertaa katkaisuhoidossa ja kuntoutuksissa. Ei voi muuta sanoa, kun että opioidiriippuvuudesta irti pääsy on helpommin sanottu kuin tehty. Jos ei koulukiusausta olisi ollut, niin olisi säästynyt monelta Ikävältä asialta: Koulujen keskeytyminen, rikosrekisteri, opioidiriippuvuus, laitoshoidot, yms lieveilmiöt. Sanoisin, että ilman koulukiusausta olisin ollut paljon itsevarmempi ja ei-masentunut ihminen aikoinaan lukiota päättäessä.
|
Helsinki
5 m/s
